Tämän vaalikampanjan ehdottomasti suosituin tuote: Rouva nro 346:n nenäliinat
Kaksi vuorokautta kuntavaalien huipennukseen eli ääntenlaskuun. Nyt on aika kiittää kampanjassani mukana olleita läheisiäni, Taistoa, Venlaa ja Linneaa. Oman osansa kiitoksista saa myös Mimi ja Romeo, jotka ovat tarjonneet eläimellistä rentoutumista arjen askareista ja politiikan pyörteistä. Kiitos myös Vaalimajalla ja -vankkureilla tapaamilleni ihmisille, joiden kanssa on ollut mielenkiintoisia keskusteluja. Kiitos työkavereille kahvihuonekeskusteluista, joissa olen pyrkinyt välttämään politikointia, mutta liian usein siihen olen kuitenkin sortunut. Kiitokset Kokoomuksen kotikäynti paikkaan Martille, Suskille, Sarille ja Stevenille kivasta kotikäynti illasta. Ja tapahtuipa kuntayhteistyössä mitä tahansa, olemme tehneet yhteistyötä jo nyt Hollolan Kokoomuksen kanssa; siitä erítyiskiitos Krisselle.
Vaalityö on nyt tehty, sunnuntai iltana tiedämme tuloksen. Innostus politiikkaa kohtaan on säilynyt. Neljän vuoden päästä uudestaan?
-Kirsi-
Kirsi Uutela
Tämä blogi on perustettu tukemaan kuntavaaliehdokkuuttani tulevan syksyn 2012 kuntavaaleissa. Olen ehdokkaana Kokoomuksen Lahden kunnallisjärjestön listoilla, kuulun Lahden Kokoomusnaiset ry:n. Blogi sisältää tajunnanvirtaa maailman menosta, elämästä ylipäänsä ja politiikasta myöskin. Minulle Kokoomuslaisuus on ollut selkeä valinta, tai toisin sanoen Kokoomus aatteena on valinnut minut. Kokoomuslaisuuteen kasvoin nyt jo edesmenneen isäni poliittisen näkemyksen myötä.
perjantai 26. lokakuuta 2012
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
KATKOLLE!
Päijät-Hämeen alueella on noussut esiin huoli päihdekatkaisupaikkojen riittämättömyydestä.
Katkaisuhoidossa pyritään pysäyttämään päihteiden käyttökierre ja luomaan edellytykset fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kuntoutukselle. Hoitona ovat vieroitusoireiden hoito, oireenmukainen lääkehoito (mahdollisuuksien mukaan myös lääkkeetön hoito), yksilö-ja ryhmäkeskustelut, perhe- ja verkostotapaamiset sekä lepo. Päihdekatkaisu voidaan toteuttaa avohoidossa ns. avokatkona esim. A-klinikalla tai laitoskatkaisuna päihdehoitolaitoksessa tai esim. terveyskeskuksen vuodeosastolla. Päihdekatkaisuun haluavalle kahden-kolmen päivän odotusaika on usein liian pitkä; hyvää yritystä seuraa helposti retkahdus takaisin päihteiden käyttöön, jos apu ei tule ajoissa. Tämä apu ei koske vain päihdeongelmaista itseään, vaan myös lähipiiriä: perhettä ja lapsia. Mielenterveys- ja päihdeongelmien hoitoon käytetty raha on osa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon budjettia, joka on usein puolet koko kunnan vuosibudjetista. Päihdeongelmien hoitaminen kannattaa, hoitamatta jättäminen ei. Päijät-Hämeen alueelle tarvittaisiin kipeästi lisää resursseja päihdehoitoon ja varsinkin alkuvaiheen interventioon eli katkaisuhoitoon.
Kirsi Uutela (Kok.)
Kirjoitus on lähetetty ESS:n Mielipide- palstalle 27.9.2012 . Julkaistu sunnuntaina 7.10.2012.
Ylemmäisten kuttu
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Ehdokaselämää vol.4.
KIRSIN TEESIT KUNTAVAALEISSA 2012
*Peruspalvelujen saatavuus ja laatu taattava
-mm.sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (terveydenhuollon lakiuudistuksen vaikutus palveluihin)
-sivistyspuolen palveluista huomio turvalliseen ja terveelliseen kouluympäristöön, ruotsinkielen aseman turvaaminen
-mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asema (turvattava mahdollisuus päihdekuntoutukseen
jatkossakin, sosiaalinen työllistyminen)
-lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy
*Työikäisen väestön hyvinvoinnin tukeminen
-työssä jaksamisen tukeminen (huoltovelvoite lapsista ja edellisestä sukupolvestakin)
-mielekäs vapaa-aika
*Yrittäjyyden tukeminen
*Hevosharrastusten puolestapuhuja
SIDONNAISUUDET:
-Sairaanhoitajaliiton jäsen
-Tehyn työttömyyskassan jäsen
-Kerinkallion Martat ry:n hallituksen jäsen
-Lahden Ampumaseuran jäsen
-T:mi Tau-Production, strateginen johto
Työn kautta:
-Päihdevastaavat- työryhmän puheenjohtaja
-Aikuispsykiatrian avohoidon johtoryhmässä henkilökunnan edustajana
-Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmän puheenjohtaja
Muuta:
-Ajokortti ABE
-Kirjastokortit (Lahti, Hartola, Sysmä)
-S-kortti
-Plussa-kortti
-Ykkös-Bonus kortti
-Stockmannin kortti
-Ikea Family-kortti
-Suomalaisen Kirjakaupan kortti
-Marimekon kanta-asiakas kortti
-Viking Club-kortti
-Veikkauksen kortti
-Stadiumin kortti
-Esprit-club- kortti
-Lindex club-kortti
-McDonald`s perhekerhon kortti
-aClass-kortti
-Moda-kortti
-KappAhl club- kortti
-St1 käteisalennus-kortti
-Elintenluovuttaja-kortti
-sekä muutaman pankin pankkikortit
lauantai 8. syyskuuta 2012
Ehdokaselämää vol.3.
...ja hevosella pääsee...
Ehdokaskoulutuksia käyty ja paljon tullut tietoa Lahden kuntapolitiikasta. Mielenkiintoisia asioita ja tuntuu, että oma mielenkiinto kuntalaisten asioiden hoitoon kasvaa entisestään. Hartwall Areenalla Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaitten "hengen nostatus- tilaisuus" keskiviikkona 5.9. oli hyvä ja seura vielä parempi. Jatkossa vielä viikottain erilaisia tilaisuuksia luvassa, mm. 10.10 Mielenterveyspäivänä kuntavaaliehdokkaitten paneelikeskustelu mielenterveys- ja päihdepalveluista, paikkana Lahden Kansalaistoiminnan ja -taiteen keskus, Vesijärvenkatu 15, 1. kerros.
Ehdokaskoulutuksia käyty ja paljon tullut tietoa Lahden kuntapolitiikasta. Mielenkiintoisia asioita ja tuntuu, että oma mielenkiinto kuntalaisten asioiden hoitoon kasvaa entisestään. Hartwall Areenalla Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaitten "hengen nostatus- tilaisuus" keskiviikkona 5.9. oli hyvä ja seura vielä parempi. Jatkossa vielä viikottain erilaisia tilaisuuksia luvassa, mm. 10.10 Mielenterveyspäivänä kuntavaaliehdokkaitten paneelikeskustelu mielenterveys- ja päihdepalveluista, paikkana Lahden Kansalaistoiminnan ja -taiteen keskus, Vesijärvenkatu 15, 1. kerros.
perjantai 17. elokuuta 2012
Ehdokaselämää vol.2.
Loppukesän lukemistonani on ollut Sauli Niinistön kirja Viiden vuoden yksinäisyys. Kirja kuvaa Sauli Niinistön henkilöhistoriaa vuodesta 1987 alkaen, tarkemmin kuitenkin viisivuotiskautta 1995-2000. Samalla tulee myös hyvä läpileikkaus Kokoomuksen historiasta tuolta ajanjaksolta, toki Niinistön näkövinkkelistä.
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Politiikka kiinnostaa kuitenkin
Etelä-Suomen Sanomat 27.7.2012: "Joka kolmas kiittäisi luottamuksesta"
http://www.ess.fi/?article=379297
http://www.ess.fi/?article=379297
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Ehdokaselämää vol.1
Syksyn kuntavaaleihin suuntautuminen alkoi tänään valokuvassa käynnillä. Ja koska kyseessä olen minä, ei valokuvaus koskaan voi onnistua vain muutamalla otoksella. Suurimmassa osassa kuvia silmät oli joko kokonaan-, puoliksi tai veijarimaisesti toinen silmä ummessa. Mm. ylioppilaskuvani v. 1984 menivät uusiksi siksi, että kaikissa kuvissa oli silmät kiinni tai puolivaloilla. Tuolloin ei ollut mahdollisuutta katsoa kuvia heti, joten parin viikon päästä tuli kutsu uusintakuvaukseen, jonne jouduin kulkemaan tietysti kukkakaupan kautta. Tosin ruusupuska vaihtui yhteen ruusuun.
No, tänään saatiin sopuisa kuva otettua, jossa molemmat silmät ovat auki (niinkuin kunnon kokoomuslaisella tulee ollakin;)). Siitä kiitos Foto-Riihelän kuvauspalvelulle!
Pallokrysanteemit koristavat terassia vaalien viestintäpäällikköni sunnuntaisen konfirmaation johdosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)